keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

marc by marc jacobs - watch

 
Heippa murut! Olen niin rakastunut tähän uuteen kellooni, että päätin omistaa sille oman postauksen :D Kyseessä on siis Marc by Marc Jacobsin roosakullan värinen kello.
 

 

Ostin kelloni Galeries Lafayette-tavaratalosta. Kelloja oli ihan järkyttävä määrä ja eri merkkisiä. Olin jo etukäteen päättänyt, että kelloni tulee olemaan joko Marc Jacobsin tai Michael Korsin yksilö. Suurin apu kellon ostamisessa tuli mielettömältä henkilökunnalta! Myyjät olivat super asiantuntevia, ja sanoivatkin minulle suoraan, että MJ:n kellot sopivat paremmin kapeaan ranteeseeni. Myös kellotaulun koon ja värin kanssa myyjät olivat tarpeen, sillä olin esimerkiksi ottamassa itselleni aivan liian isoa kellotaulua :D
 

 
Tältä kello siis näyttää ranteessani, enkä kyllä voisi olla tyytyväisempi. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista ostoksistani moneen vuoteen! Rakastan kellon yksinkertaista ja klassisen kaunista ulkomuotoa.
 
 
Vannoutuneena Marc Jacobs fanina mun piti tietenkin raahata nämä coca-cola pullot Suomeen kun en ole näihin täällä törmännyt :D Sopii täydellisesti mun huoneen sisustukseen!
 
♥ ♥ ♥


20 kommenttia:

  1. Tosi hieno, eroaa kivasti niistä perus hopeista ja kultasista kelloista! Oon itekki halunnu pitkään michael korsin kelloa, mutta on tuo kyllä upea myöskin! :) oliko toi kallis?

    Mymustacheworldblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Toi on kyllä niin ihana! <3

    tuuliemiliaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Apua en kestä miten ihana toi on! <3

    VastaaPoista
  4. Kiva kello! Mä oon pitkään miettiny, että vois hankkii jotain roosakullan värisiä koruja. ^^ Perus kulta ja hopea on niin tavallisia, joten roosakulta vois olla kivaa vaihtelua. Ja mageet noi kokispullot. Mulla itellä on yks tollainen keräilypullo, mutta lisää ois kiva saada. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään tosta roosakullasta super paljon! Se myös sopii parhaiten mun ihon sävyyn :)

      Poista
  5. Itsekin juuri mietin että ostaisin Korsin kellon.. Mutta kauheen kaunis on toikin ja nyt täytyykin taas pohtia oisko toi parempi :D äääh !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha valintojen tekeminen on kauheeta :D

      Poista
  6. Hei kun sulla on ne Lauren Condradin kirjat, nii paljon ne makso per kpl? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuvaa... Oiskohan noi pokkarit ollut 10€ kappale? Ja toi Beauty kirja maksoi myös kympin, mutta se olikin alennuksessa. :)

      Poista
  7. wow, i love your watches

    xx, Sophie
    http://cupcakedoll.blogspot.com/

    VastaaPoista
  8. Toi kello on upea!

    crushonfash-style.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Kaunis kello! :) Kivan blogi muutenkin! :))


    http://eerika-justthinkaboutit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Oi vitsit miten upea tuo kello!! Oih <3

    VastaaPoista