lauantai 17. elokuuta 2013

outfit x 3

 
Heipsun! Pahoittelut tästä huonosta päivittelystä viime aikoina, koulun alku kun on ollut aika pyöritystä. Aloitin siis lukion kolmannen luokan uudessa koulussa, joten koko viikko onkin ollut yhtä juoksemista paikasta toiseen ja ihmisiin tutustumista. Onneksi uusi kouluni on aivan ihana ja ihmiset ihan mahtavia! Olen varma, että tästä kouluvuodesta tulee yksi parhaista :-)
 
En yleensä ole kauheasti esitellyt päivän asuja täällä blogin puolella, mutta nyt mulla olisi kolmen päivän asustus näytettävänä.
 
 
Tuntuu niin hassulta, että alkuviikosta olin näin syksyisissä vaatteissa kun taas eilen hyppelehdin shortsit päällä :-D Mun hiukset näyttää muuten aika extremeltä tässä kuvassa... Valkoisen neuleen lisäksi jalassa oli perus vaaleansiniset farkut. Neuleen olen ostanut jostain lankakaupasta, huivin taas ostin blogikirppikseltä silloin heinäkuun lopussa.
 


Päälläni tässä uusi Gina Tricotin peplum paita sekä uudet H&M:n housut. Neule on Vilasta, ja se on uusi lempparivaatteeni. Niin ihana ja pehmeä! Neule on varmaan puoli vuotta vanha, ostin sen jostain alesta, mutta jostain syystä en ole sitä kauheasti ennen käyttänyt. Kokojani ei ollut enää tuosta jäljellä, mutta musta tämä over sized-tyyli sopii ihanasti syksyyn!
 

 
Tässä päälläni on samainen neule (:-D) sekä Zaran paita. Mukana menossa myös H&M:n huivi, joka on musta super söpö! En yleensä ole mikään suuri leopardiprinttien ystävä, mutta tästä kyllä tykkäilen!
 
Mites teidän koulut on alkanut? Haluisitteko nähdä lisää näitä päivän asu kuvia?


16 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia, ja joo, enemmän päivän asuja :)!

    VastaaPoista
  2. Tuo GT:n peplumpaita on niiiiin cute. Meinasin ite ostaa samanlaisen, mutta jäljellä oli enää vaan tosi isoja kokoja!

    (Ja ehdottomasti lisää asukuvia jatkossakin <3)

    VastaaPoista
  3. onko sulla ajokorttia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo vielä... Täytän kyllä syyskuussa 18 mutta aloitan ajokoulun vasta ylihuomenna :D Vähän pelkään tota omaa ajamistani, haha!

      Poista
  4. upee toi ekan kuvan huivi !!:o

    VastaaPoista
  5. Tuo neule! <3 Uskomattoman värinen :o

    VastaaPoista
  6. Tykkäät Macaronsseista? Käyppäs tuolla http://www.candy-cloud.com/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa eikäää kun söpöjä :-D Kiitti kun linkitit!<3

      Poista
  7. Ehdottomasti lisää päivän asuja, sulla on niin ihana tyyli! :)

    VastaaPoista
  8. aivan ihana tuo ekan asukuvan huivi, niin lämpösen näkönen:) sulla on kiva tyyli !

    VastaaPoista
  9. sulla on ihana tyyli, lisää päivänasuja todellakin ! :)

    luna--still--loving.blogspot.be

    VastaaPoista