torstai 24. lokakuuta 2013

sweetie pie

Heyy guys!

Sain kavereiltani aivan ihania synttärilahjoja, joten halusin tulla näyttämään ne teillekin. Tässä siis "ensimmäinen osa", sillä toisia lahjoja en ole vielä päässyt kuvailemaan. Kiitos L, M ja J näistä, love you ♥



Ystäväni tuntevat minut näköjään hyvin, sillä kookos on lempituoksuni :-D Tuo käsidesi tuoksuukin taivaaaaaalliselle ja mikä parasta - tuoksu jää käsiin moneksi tunniksi. Myös tuo vartalovoide on ihan huippu, sillä se kosteuttaa tosi hyvin, mutta kuivuu nopeasti. Ihan mahtavia tuotteita, The Body Shop ei pettänyt tälläkään kertaa ;-) Sain näiden lisäksi myös huulirasvan, jonka unohdin tietysti kuvata koska se on noussut itselleni niin vakiotuotteeksi, että unohdan koko ajan, että se on uusi :-D Siitä tulee varmasti juttua myöhemmin!

I.Am.In.Love! Nämä ovat niin söpöt, ihan järkyttävän ihanat! Nämä ovat tämän hetkiset lempparit ja sopivat niin hyvin yhteen uuden kaulakoruni kanssa, jonka sain toiselta kaveriltani. Tykkään näistä tosi paljon, sillä ne ovat juuri sopivan kokoiset ja niissä on sekä kultaa että tuollaista timanttia.
Ihanat ♥

Tätä juttua en saanut lahjaksi kavereiltani vaan itseltäni, haha... Otin siis vihdoin itseäni niskasta kiinni ja opettelin käyttämään tekoripsiä. Pakko sanoa, että niiden laitto oli kyllä ihan hirveää sähläystä alusta loppuun, mutta ihanilta ne kuitenkin lopussa näyttivät :-) Nämä Sweetie Pie - nimiset räpsyttimet olivat tosi luonnollisen näköiset ja istuivat hyvin silmääni. Näitä pystyy käyttämään useamman kerran, mikä on mielestäni huippua, koska näillä on kuitenkin hintaa sellaiset 8-10 euroa.
Mutta juu, tyksin paljon!

Onko teillä jotain luottotuotetta The Body Shopilta? Entä käytättekö te tekoripsiä?

10 kommenttia:

  1. Täytyy varmaan marssia lähimpään Body Shoppiin - pakko saada! :D

    VastaaPoista
  2. rakastan tätä blogia, kaikki kuvat on niin ihania ja tykkään tästä vaaleasta ja hempeästä ulkoasusta <3 ihanat nuo korvikset :)

    VastaaPoista
  3. The Body Shopin kookosvartalovoi on ehdoton lemppari! :) Oon käyttänyt sitä käsivoiteena kolmen pienen purkin verran, mutta nyt on ollut taukoa. Ja mä oon käyttäny elämäni aikana kerran tekoripsiä ja niiden laitto oli kamalaa - tuloksena epäluonnolliset ripset. :D Myöhemmin ostin luonnollisemman näköiset tekoripset, mutta ne on vieläkin käyttämättömänä paketissa, sillä muistelen vieläkin tuota ensimmäisen kerran laitto-operaatiota. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on kyllä huippua<3 Haha voi ei :-D Itsekin pelkäsin että hankin liian 'överit' ripset mutta hyvä neuvo on etsiä räpsyttimet jotka ovat vain hieman omia ripsiä pidemmät :-)

      Poista
  4. Nuo korvakorut on söpöt ja kivan timanttiset. :)

    VastaaPoista
  5. Apua noi korvikset on ihan täydelliset!! <3

    VastaaPoista
  6. Ihania lahjoja ♥ Body shopin tuotteet on ainakin mulle osottautunut tosi hyväksi :) Ja ihana toi sun uus banneri ♥♥♥!

    http://josefiina-shine-a-light.blogspot.fi/

    VastaaPoista