keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

tallinn photo diary ♥

diary1

// Reissu alkoi aamutuimaan laivaan nousemisella. Matkustimme tällä kertaa Silja Linen Tallink Starilla. Mielipiteeni laivasta ei ole kummoinen, tykkään enemmän Eckerö Linestä. Laivalla oli kuitenkin hyvin istumapaikkoja jopa ravintoloiden puolella, mistä annan plussaa. Kuvassa näkyy ihanan kesäinen drinkki, joka oli ihan yhtä herkullinen kuin miltä näytti! //

diary2

// Yövyimme Tallink City Hotellissa, joka on aivan Viru Keskuksen kyljessä. Sijainniltaan hotelli olikin loistava, sillä siitä käveli nopeasti esim. Rotermann-kauppakeskukseen (Bershka, Pull & Bear...) sekä Vanhaan kaupunkiin. Hotelli oli viihtyisä, tosin siisteydeltään se olisi vaatinut vähän parantelua. Tykkäsin kuitenkin hotellista kokonaisuudessaan, ja täällä nautin yhden parhaimmista hotelliaamupaloista ikinä! //

diary3


// Bonaparte Delissä on asioitava aina kun käy Tallinnassa. Täältä saa täydellisyyttä hipovia Macaroons-leivoksia ystävällisen palvelun kera. Sijainniltaan pieni putiikki on ehkä hieman hankala (Pikk 45-47), mutta toisaalta se on myös hyvin rauhallinen ja olen joka kerralla ollut ainoa asiakas. //

diary4

// Tallinnassa rakastan pieniä katuja ja suloisia ravintoloita kukka-asetelmineen. Vaikka emme olekaan kaukana kotoa, tuntuu silti siltä, että on lomalla. Olen poikaystäväni kanssa suunnitellut pidempää lomareissua Tallinnaan loppukesäksi. Vaikka kyseessä on pieni kaupunki, tuntuu siltä, että kesäisin siitä ei saa tarpeekseen. Nytkin jäi monta paikkaa kokematta! //

diary5

// Viru Keskuksen ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa kirjakaupassa oli ihana pieni kahvila, josta sai pienen purtavan lisäksi myös keittoa ja salaattia. Kuvassa näkyvä kana-pesto Caesar salaatti oli taivaallinen  Myös Caesar-kastiketta välttelevä matkaseurani hyväksyi tämän salaatin täysin! ;-)

diary6

 // Parasta hotellihuoneessa oli suuri ikkuna kadulle. Ikkunalauta oli niin suuri ja leveä, että siinä mahtui hyvin istuskelemaan ja ihailemaan kesäistä Tallinnaa. Eivätkä nuo ihanat macaroonsit huonontaneet kesäfiilistä ollenkaan  Skumppa jäi toistaiseksi avaamatta, mutta ehkäpä se korkataan nyt tulevana viikonloppuna, kun suuntaamme lähipiirin kesken mökkeilemään Juhannuksen 
kunniaksi! //

6 kommenttia:

  1. Voi että toi Aviva on niin siistin näköistä! Viime uutena vuotena todella monella oli sitä mukana juhlinnoissa ja yhdessä sitten ihailtiin niitä hileitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, suurin syy sen ostamiselle onkin tuo ihana ulkonäkö :D Makukin tosi on musta ainakin tosi hyvä, vaikka se tuntuu jakavan mielipiteitä :D

      Poista
  2. Oioi, toi kuohari on kyllä aivan ihanaa!:) ja onpas mukavia kuvia, kesäinen tunnelma välittyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, yksi suosikeista! ;) Kiitos paljon! xx

      Poista