keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

whats going on // graduation photos


Pitkästä aikaa näpyttelin itseni kirjautuneeksi Bloggeriin. Viimeisin postaus on tehty huhtikuussa. Kaksi kuukautta, niin monta muutosta.
En edes tiedä mistä alottaisin, tai alottaisinko mistään. Blogi on monesti käynyt mielessä, mutta myönnän, että kaikki muu on mennyt sen edelle. Vaikka kuinka monesti olen täälläkin lupaillut aloittavani aktiivisen postaamisen ja oikeasti panostavani postauksien julkaisemiseen säännöllisesti, minun on kai pakko todeta sama asia kuin mitä olen tänäkin keväänä monesti todennut - aina ei pysty siihen mitä haluaa.


Tiedän, että haluan jatkaa blogin pitämistä. Postaustahti vain todennäköisesti tulee olemaan säännöllisen epäsäännöllinen. Toisaalta, voi olla että nyt saatuani neljän vuoden urakan (aka lukion) pois jaloistani, myös energiaa riittää enemmän bloggailulle. En tässä vaiheessa halua sanoa mitään varmaksi, sillä olen oppinut, etteivät suurimmatkaan päätökset aina kestä viikkoa pidempään. Mitä ikinä teenkin, haluan, että teen sen siksi, että oikeasti nautin siitä. Sama koskee blogiani. Tällä hetkellä fiilis postailusta on oikeastaan tosi hyvä, mutta eihän sitä ikinä tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Haluan nyt elää päivä kerrallaan, kun siihen on mahdollisuus.


Haluaisin tietää, onko siellä ruudun toisella puolen enää ketään? Ja jos teitä ihania vielä löytyy, niin mitä te haluaisitte lukea Vanilla Fairytalesistä? Onko postaustoiveita, risuja, ruusuja? 

Ihanaa keskiviikkoa!
xoxo

8 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea valmistuneelle<3 Kesän suunnitelmista olisi vaikkapa kiva lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos! <3 Ja kiitos vinkistä, tuo on ehdottomasti toteutettava :)

      Poista
  2. Onnea valmistumisesta!
    Upeita kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Onnea! ja aina luen sun postaukset ja odotan uusia. Voisit tehdä jotain vinkki/suunnitelma juttuja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa että oot edelleen mukana Virva!<33 Ja kiitos paljon, laitan sun ehdotukset ehdottomasti toteutuksen alle! xx

      Poista
  4. Kyllä mäkin täällä edelleen olen! :) Ei muuta kuin onnea ylioppilaalle, eikä mulla ole oikeastaan mitään erityisiä postaustoiveita, tykkään niin kovasti ihan kaikista sun postauksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihan mahtava juttu, että olet yhä mukana Pinja!<3 Ja kiitos kovasti ♥

      Poista